Tästä se sit lähee...

Pitkään on ollut suunnitteilla alkaa kirjotella blogia ja nyt sain aikaiseks. Alkuperäinen aihe kylläkin kärsi aika pahasti heti muuton jälkeen. Tarkoituksena oli siis kirjoittaa siitä miltä tuntuu asua vieraassa kaupungissa johon on muuttanut miehen perässä, yhteiselosta ja onnellisesta arjesta jne. Noh.. Ei menny niin ku elokuvissa.... Ero tuli vajaa pari viikkoa muuton jälkeen mut täällä ollaan vieläkin ja asiat rullaa paremmin ku koskaan. :D 

Paavo Väyrystä lainaten " huonomminkin olisi voinut käydä"... Nyt on sentään hyvä duunipaikka mistä tykkään ihan tosi tosi paljon, mukava kämppä ja ihania uusia kavereita. Ja ai niin onhan mulla ihan kiva kämppis... ;)

Suosittelen lämpimästi tarttumaan mahdolisuuteen vaihtaa maisemaa jos sellainen on käynyt mielessä. Itse en ole katunut hetkeäkään. Ainut miinus tietenkin on että vanhat kaverit jäi sinne Kainuuseen mutta niitä pääsee onneks katsomaan ja ne pääsee käymään täällä. Suomessa nuo välimatkat ei nyt kuitenkaan mitään toivottman pitkiä ole..

Puolitoista kuukautta on mennyt kyllä yllättävän nopeasti.. Ja paljon on ehtinyt siinäkin ajassa tapahtua. En olis ihan äkkiseltään uskonu sillon ku nostin kytkintä Kajaanista kohti Seinäjokea että tähän tilanteeseen päädyn. Ensin muutan miehen perässä tänne, saan vakkari työpaikan, eroan ja muutan entisen työkaverin kämppikseksi.. :D Elämä osaa yllättää. Enkä vaihtaisi päivääkään. Lyhyt aika on opettanut paljon. 

Juttelin tuossa äsken puhelimessa yhden parhaan kaverini kanssa. Nooran kanssa ollaan tunnettu vuosia ja ollaan koettu yhdessä monet tyynet ja myrskyt. Silti se tyttö pysyy rinnalla ja siihen voi aina luottaa. <3

Eilen just kerroin yhdestä kommelluksesta kämppikselle mikä todistaa ainakin sen että mä pidän kavereiden puolia viimeiseen asti.. Olin tosiaan 15-vuotiaana käymässä Hämeenlinnassa ja sielä asui yks poika joka oli ollu Nooralle kaikkee muuta ku kiltti. Mullahan meni sit hermot siihen ja otin selvää missä kyseinen herra asuu. Källäilin sen kotiovelle, haukuin sen pystyyn ja lähdin pois. Se ilme! <3 Mun kavereille ei vittuilla! Eikä mulle.. 

Tuolle jutulle jaksaa edelleenki nauraa! :)

Hirmuinen ikävä on kyllä Nooraa ja muitakin saman köörin apinoita. <3 Ehkä me pian plölöillään yhdessä. ;)

Taidan lähteä tässä itkemään ikävääni ja kuivata kyyneleet tyynyn ja nukahtaa kostea tyyny pääni alla. So sad. Ei vaan etsimään oma kone ja kaivamaan salaisista kätköistä erittäin edustavia kuvia joissa pääosaa näyttelee Noora&Kaisa.. Ja ei ku lisäilee tänne niitä.. 

Se postaus jää kyllä huomiseen joten palataan silloin. ;)